Pelkkä surullinen yksinäinen hullu vaan.

Luulin jo unohtaneeni, mutta ei. Olen jumittunut keinuvaan laivaan. Samat sanotut lauseet kummittelevat edelleenkin päässäni. Joku tai jokin on liimannut ne pikaliimalla minuun. Tekijän tiedän, mutta en uskalla sitä ääneen lausua.

Huomenna on jo perjantai, siis vasta perjantai. Kulunut viikko on tuntunut ikuisuudelta. Jokaiset sekuntit tuntuvat tunneilta, tunnit vuorokausilta, päivät viikoilta ja niin pois päin... Tylsyys tappaa minut pian. En tiedä mitä odottaa, olen ikävöinytkin tätä tunnetta. Jotain uutta, jotain mahtavaa! Kokkola, here we come!

Meikitön mökkihöperöitynyt hullu koiramummo kiittää ja kuittaa.