Olet kuin kullasta valmistettu tykinkuula.

En tiedä minne minun pitäisi sännätä. Niin paljon vaihtoehtoja. Yritän etsiä jonkinlaista suuntaa, mutta jokainen vaihtoehto tuntuu tavoittelemattomalta tai väärältä. Vastuuta satelee harteilleni jatkuvasti vain lisää ja lisää. En tahdo ottaa sitä vastaan. Miksei vain voisi elää ilman vastuuta, ilman minkäänlaista päämäärää?

Tiedostan hyvin, ymmärrän hyvin mitä kaikkea on tekemättä, mitä pitää tulevaisuudessa tehdä ja niin edelleen. Minua ei kuitenkaan jaksa millään kiinnostaa. Saa nähdä mitä parin viikon päästä tapahtuu, kun on paluu arkeen, paluu koulun penkille. Uusi koulu,  uusi kaupunki ja lukemattoman paljon uusia kyrpänaamoja. Jää nähtäväksi heräänkö tarpeeksi aikaisin yhteenkään aamuun. Ei mun on pakko, mä en aio palata takaisin tähän kirottuun peltoviidakkoon.