keskiviikko 28. elokuuta 2013

Mutta jälkeesi mä turhaan äänsin, sä et kuullut milloinkaan.

Pitkästä aikaa nään tunnelin päässä taas valoa. Se antaa minulle voimaa. Tunnen itseni taas ihmiseksi, en mukana laahaavalta zombielta. Tein jotain itselleni aivan uutta. Annoin pölyn laskeutua ja annoin asioiden mennä omalla painollaan eteenpäin. En tehnyt lopullisia päätöksiä tai suunnitelmia, ennen kuin olin sisäistänyt ja niin sanotusti hyväksynyt tilanteen. Itseasiassa en ole vieläkään tehnyt mitään lopullisia päätösiä. Ensimmäistä kertaa osaan sanoa itselleni "katsotaan mitä tapahtuu".

Hei, ei ketään oo hehkeä kipeenä.

Olen kerran jo pettynyt liiaksi. Enkä halua sen toistuvan. Pidän sinua niin täydellisenä ihmisenä, ei pidän sinua jumalana. En tee kuitenkaan samaa virhettä kahteen kertaan. En tule lähellekkään sinua, en vaikka kuinka tahtoisinkin. En vain tahdo pettyä. En anna taas kerran mielikuvani suttaantua tai edes muuttua. Tarvitsen jonkun, josta ottaa mallia ja ihailla. Tarvitsen jonkun, jonka musiikki videoita jaksan tollottaa haltioissani tunnista toiseen.



Tekisi mieli vain kertoa kaikille kuinka paskaa tämä kaikki oikeasti on. Tekisi mieli kertoa heille kaikille, kuinka ala-arvoisesti meitä oikeasti kohdellaan. Joskus tekisi mieli laittaa faktat pöytään ja antaa se kaikki arvostus sille, kenelle se kuuluukin. Ei annan kaiken olla. Ne asiat eivät kuulu minulle. En tahdo todellakaan tuottaa kenellekkään samallaista pettymystä, kun itse koin.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

He sanoivat minun olevan liian nuori tietääkseni oikeasta ja väärästä.

Matkaan kaupunkiin, jonka kadut tunnen  kuin omat taskuni. Kaupunkiin, jossa voin joka kolmannen vastaan käppäleivän kasvon tunnistaa nimeltä. Kaupunkiin, jossa on niin paljon rakkaita ihmisiä, että heitä on mahdoton edes koittaa luetella. Kaupunkiin, jossa tiedän mistä kahvilasta saan santsikupin kaupanpäälle.

"Oho, emmä meinnnu tunnistaa sua, ku oot värjänny hiukses". Tästä kyseisestä lauseesta taisikin tulla koko reissun kuuluin.  Jokaisena kertana kakistan sen suustani yhtä kummastuneena, mutta iloisena. Tajusin ettei viimenäkemästä ole muuttunut mitään muuta, kuin hiusten värit. Niin paljon ihmisiä, joita olen ikävöinyt, mutta tottakai sekaan mahtuu niiin paljon myös niitä henkilöitä, joiden takia melkein lähtöni peruutin.

Tämä tuntuu aivan normaalilta kotimatkalta. Tämä tuntuu vain normaalilta puistossa vietetyltä perjantai ilallata, jonka jälkeen päädyn kiltisti omaan sänkyyni nukkumaan humalani krapulaksi. Ei tämä ei ole matka kotiin, vaan paikkaan jossa voin juoda lisää, nukkua yön, syödä ja käydä suihkussa. 



Hyppään ulos melkein tyhjästä linja-autosta, jonka kuljettaja onkin jo ennestään tuttu. Jatkan poikkeuksellisesti matkaani jalan. Yksikään auto ei aja ohitseni. Ennen kuin katulamput sammuvat näkökenttääni kantautuu ainoastaan autojen alle murskaantuneita metsän eläimiä, sekä halkeutunuttaa asfalttia. Pian tunnenkin itseni näkökyvyttömäksi muurahaiseksi, kyllä siinä kylässä katulamputkin nukkuvat öisin. Aamuauringon noustessa hekin taas syttyvät iloisina ja virkeinä uuteen päivään. Mihin katulamppuja muka öisin tarvittaisiin? Voi jumalauta on siinäkin taas joku suomenruotsalainen neropatti äänessä.


Tunnen sen kaupungin kodikseni, mutta en tahdo palata. Se on vain osa menneisyyttä. Se on kaupunki, johon menen enää vain tapaamaan ystäviäni ja irtautumaan kaikesta arjen tylsistä tehtävistä. Se on kaupunki, jolle annan luvan riepotella itseni tuhansiksi kappaleiksi yhdessä viikonlopussa. 

tiistai 6. elokuuta 2013

Puhutaan paremmasta huomisesta.

Niin paljon hyviä muistoja, mahtavia ihmisiä, 42 keikkaa, tuhansia kilometrejä ja ikuistettuja kuvia iholla. Voisin jatkaa listaani loputtomiin. Olen rakastanut miltein joka ikistä hetkeä näiden kolmen vuoden aikana, jopa niitä joita en välttämättä olisi tahtonut olla todistamassa. Kaikki mieleenpainuneet muistot ovat sulautuneet yhdeksi suureksi kauniiksi kuvasarjaksi.

Tämä olisi jokatapauksessa tapahtunut ennemmin tai myöhemmin. Olisin vain halunnut lopettaa tämän silloin kun itse olisin sen nähnyt parhaaksi, en silloin kun näen sen pakolliseksi. Olisin tahtonut lopettaa kaiken tämän voiton puolella. Olisin vain tahtonut, että kaikille olisi jäänyt hyvä mieli. Olen kuitenkin varma, että tulen kääntämään tämänkin voitoksi. Nyt on vihdoinkin aika keskittyä omaan elämääni, siihen mitä minä tahdon olla, siihen mihin minulla voi olla mahdollisuudet.



Olit ihminen, jolta viimeiseksi olisin edes osannut kuvitella jotain tuollaista. Olit ihminen jota palvoin, ihminen jota pidin täydellisenä. Kaiken tapahtuneen jälkeen voin jostain kummansyystä pitää sinua edelleenkin sinä samana ihmisenä ja siksi palaankin vielä lauteille. Ehkä jo Lokakuussa, ehkä vuoden tai parin päästä. Ehkä olen vain sinisilmäinen idiootti, mutta olen jo osaltani antanut sinulle anteeksi. Olen kuitenkin virheistäni oppinut, enkä anna elämäni enää roukkua sinun pikkurillisi varassa.