Olet kaunis, mutta vain kuva jostain.

Saan usein kuulla esimerkiksi lauseita "Älä käytä noin paljon meikkiä, olet kauniimpi meikittä" "Värjää mustaksi tai ruskeaksi hiuksesi, ne sopisivat sinulle" "Laita joku päivä kouluun normaalit vaatteet". Minulta kysytään usein myös, miksi näytän tältä tai pukeudun näin. En vain pidä kauniina niin sanottua "normaalia ihmistä". Haluan nyt puhua teille kauneusihanteista, pukeutumisesta, meikkaamisesta. Hoikat pitkät jalat ja kiinteä vatsa kuuluu tietenkin kaikkien naisten ihannevartaloon.  Tässä kohtaa minun on pakko todeta, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Näiden naisten kauneutta ei voi vain sanoin kuvailla.

Nina Hagen

Siouxsie Sioux

Karmen Guy

Sanna Rajala

Taylor Momsen

Debbie Harry

Rakastan sitä kun saan shokeerata ihmisiä, sitä kuin jokaisen katse kääntyy kadulla. Pukeutumisessani on myös tietenkin haittapuolia. Ennakkoluulot ovat varmaankin suurin ongelma. Joudun heti esimerkiksi opettajien silmätikuksi, vartiat seuraavat kaupoissa, vanhukset ja pikkulapset pelkäävät minua. Vaikka näytänkin tältä uskallan väittää, että käyttäydyn silti paremmin kuin useammat ikäiseni. Myös töiden etsiminen on suuri ongelma. Kuka nyt haluaisi töihin ihmisen, joka näyttää siltä että on juuri herännyt puskasta..?

Olen vasta vähän aikaa sitten ymmärtänyt, että meikeillä voi todellakin tehdä muutakin, kun peittää aamunaaman. Se kuuluu osana pukeutumiseen. Mitä pukeutumiseen tulee, ilmaisen sillä itseäni. Pukeutumisesta näkee kaiken. Fiilikseni, musiikkimaun, rahatilanteen, tylsyyden, esikuvani, näin ainakin itse ajattelen. Olen todella laiska laittautumaan ja se selittääkin miksi useimmiten kuljenkin vain huppu päässä ja stay up:it korviin vedettynä pitkin Turun hikisiä katuja.

Mä käännän omatuntoni takaperin.

Tylsyys on vallannut minut. Tarvitsen täytettä kalenteriini. Rakastan tunnetta, kun saan tukkaputkella sydän tykyttäen kiitää kiireisenä ympäri maailmaa. Tarvitsen epäonnituneita tai sitten onnistuneita suunnitelmia tuleville päiville. Kaikki tyhjyys ja tekemättömyys ahdistaa. Haluan tehdä jotain luovaa, palauttaa aivoni taas maan tasalle.

Ihmisten turha joulustressi valtaa ostoskeskuksen kapeahkot käytävät. Vartioiden vihaiset katseet seuraavat meitä. Taustalla soi joululaulut. Pikkutytöt tanssivat niiden mukana. En pääse kulkemaan ohi. Joulu on tukkinut jopa kävelyväyläni. Olen menettänyt kaiken intoni joulua kohtaan. Vuosi vuodelta tajuan entistä paremmin kuinka turha tämä kyseinen juhla onkaan. Ainoa ilohan tässä on vain lahjojen antaminen, sekä tietenkin niiden saaminen.

Ikävä, se odottaa minua aina huoneessani. Avaan oveni ja väkisinkin alan muistelemaan niitä miljoonia hyviä hetkiä, unohtumattomia muistoja ja muistottomia iltoja. Minulla on aina ikävä. Yritän hoitaa vaivaani, mutta se pahenee vain entisestään. Odottavan aika on pitkä, mutta pahin vielä edessä. Haluaisin vain halata, enkä ikinä päästää irti. Tahdon olla niin onnellinen, että sattuu.

Ehtoollisviinit juotiin parempiin suihin.

En pääse ruokkimaan pakkomiellettäni. Ahdistus valtaa minut jälleen, mutta tuska muuttuu pian jo helpotukseksi. Ehkä en olekkaan niin sairas? Saan vihdoinkin hetken rauhan ja pystyn siirtämään ajatukseni pitkästä aikaa vain tähän hetkeen. Varmista kuitenkin tilanne vähän väliä. Tilanne on järkyttävä, mutta samalla niin positiivinen. En tiedä mitä enään minun pitäisi ajatella. En ymmärrä teitä, moraalianne. Kaikesta huolimatta tunnen vihdoinkin onnistuneeni jossain. Olen jatkuvasti askel askeleelta lähempänä päämääräni.

Muistan taas miksi rakastankaan tätä kaikkea niin paljon, ihmisiä, sitä kaikkea pursuavaa aitoutta. Saan taas nauraa vatsalihakseni kipeäksi, syödä navan räjähtämispisteeseen asti karkkia, valvoa pahanhajuisessa huoneessa, liukua sukkasillaan pitkää käytävää pitkin, pohtia syvällisiä yöllä, nukahtaa salin kylmälle lattialle, kärsiä pahasta puheripulista  ja ennen kaikkea vaipua täyteen hiljaisuuteen iltahartauden aikana.

On aika taas lähteä. Kaipaan kotiin, mutta samalla tunnen kuuluvani myös tänne. Väsymys on vallannut kaikki. Matka kotiin päin venyy vielä parilla tunnilla. Kaikki tuntuu taas niin vaikealta, kirjaimellisesti sanoen mikään ei vain onnistu.

Haluan tehdä elämässäni vielä paljon asioita. Ne saattavat olla ehkä suuria, mutta tehkää ne minulle mahdolliseksi. En tiedä pitäisikö minun alkaa jo huolestua vai olla vain täysin ylpeä itsestäni.   Uskon, että tiedät totuuden, mutta yritän kaikin tavoin kieltää sen sinulta. En tahdo mitään muuta, älä edes yritä ympäripuhua minua erehdyksiin. 

Kelataan nauhaa vain kokoajan edestakaisin.

Herään keittiöstä leijailevaan ruuan tuoksuun. Rakastan tätä tunnetta. Jokaiseen raajaani sattuu ja suussani maistuu El Tiempo. Päässäni on vain kaksi lukua, joilla jätkyttäminen ei ole vaikeaa. En erota päiviä toisistaan, mikä päivä edes nyt on?

Kyllä, ei, kyllä, ei, ei, kyllä. Hei ei me mitään menetetä ja näin matka Lahteen kääntyi nopeasti Himoksen (Homoksen) suuntaan. Kaksikymmentä minuuttia aikaa, kiihdytä mittarisi 120. Taxin radiosta soi Get on. Tämä selvästi ennustaa jotain hyvää. Pääse sisään, juokse, laula ja naura hysteerisesti. En osaa sanoa mitään, kaikki on täydellistä.

Pari ajatusmaailmaani tasaavaa yötä Lahdessa oli minulle enemmän kuin tarpeeksi. Nyt minulta on viety loputkin rippeet elämästäni. Nukkuminen, joka aina  ennen sai minut edes hetkeksi rentoutumaan. Ajatukseni sinusta ei kaikkoa edes alitajunnassani. Alitajuntani oli minua edellä. Taistelen kaikkea vastaan. En ota sinusta enään mitään selkoa. Olet yksi suuri värien sekamelska.

Tavastia, kuinka olenkaan kaivannut tätä toista kotiamme. Tunnen oloni aina yhtä kotoisaksi, mutta  aina niin hermostuneeksi. Olet suoraansanottuna törkeä. Mietitkö tosissasi, puhutko vain mitä sylki suuhun tuo, kokeiletko tai peräti kadehditko?

Nautin taas olostani kun saan pitkästä aikaa kääriytyä rikkinäiseen makuupussiini ja kuunnella jokaisen ohikulkian tarinat musiikkimausta aiviokriiseihin. Paljon uusia kasvoja. Vanhat ajat tulevat väkisinkin mieleen. Ajat joina ihmiset todella jaksoivat raahata perseensä keikkapaikalle jo monia tunteja ennen tapahtumaa. Emme olleet ainoat.Tää bändi on tulessa. Kuumempi kuin koskaan ennen. Olen rakastunut. Uskallanko keväällä ottaa askeleen kohti uutta ja tuntematonta? Eristäytyä jostain mihin olen todella kasvanut kiinni. Haluan luottaa ja uskoa pelkkää hyvää. En aio tulla pettyneeksi.

Pitäisikö ottaa kiinni hetkestä vai pysähtyä miettimään tulevaisuutta? Ei tulevaisuutta tule miettimällä. Nyt pistetään haisemaan ja kunnolla! Tupakansavun täytteinen hotellihuone
tiivistyy nauruun, nolojen tarinoiden muistelemiseen, vanhojen ennätysten rikkomiseen ja järkytykseen. Viini alkaa todella virrata verisuonissani.

Leikitte jatkuvasti tulella. Tiedätte, että saatte leikkiä sillä kuinka paljon huvittaa. Vain enään moraalinne estävät teitä sytyttämättä tätä kaikkea. Tuleeko kuitenkin vielä raja vastaan?

Mä en käytä käsiä, mä puren hampailla.

Laahaan paikoillani, päivät vain toistavat itseään. Olen loinen. Tunnen itseni räsynukeksi, jota riepotellaan koulusta kotiin, kotoota kouluun. En tahdo tämänlaista elämää, tämä ei ole elämääni. Olen pahasti kangistumassa taas vanhoihin tapoihini.

Ahdas linja-auto. Kylkeni painautuu vieressä istuvaa kohden. Olen jumissa, en voi lähteä pois. Napeista soi Musta Paraati. Lisään volymia. Miksi ihmiset katsovat? 

Olen yksi teistä kaikista. En tahdo. En kuulu joukkoon. Tunnen vetoa isompaan maailmaan, siihen tuntemattomaan. Suurin kuvioihin. 

Me pystytään siihen. Tehdään se. Luodaan meille uusi elämä, ei kukaan ansaitse tälläistä. Emme voi enään jatkaa. Tämä kaikki on jo liian sairasta. Jotain pahempaa tulee vielä tapahtumaan. Ymmärrätkö? Muita mahdollisuuksia ei enään ole.

Ja yksi syy taas lisää vihata Green Day:tä.. Jumalauta eikö ne ikinä usko?