Matka kohti tuntemattomaa, Padumm!
Ympärillä pelkkää peltoa ja nenässä kummittelee eksymisen mystinen tuoksu. Tallattuja kilometrejä on kymmenen ja tuntuu aivan, kuin jalkapohjani vuotaisi verta. Jokaisella vastaan tallustelevalla henkilöllä on sama äreä ilme kasvoillaan ja jokaisen suusta voi vain kuulla lauseen; "Vielä kaksi kilometriä tätä tietä suoraan". No, mutta mitä muutakaan siitä kuuluisasta kouvostoliitosta voi odottaa?
Lahdessa meitä odotti vanhoja hyviä ystäviä. Iloisesti meitä vastassa oli esimerkiksi viskiä, olutta ja tequilaa. Puheripuli, tekoitku, pari vahinko keskisormea, keikka ja hyvä seura teki illastani täydellisen. Olen niin otettu ja yllättynyt, että en sitä voi edes sanoin kuvailla. En olisi koskaan uskonut teillä kenelläkään olevan munaa johonkin tuollaiseen. Miten voisimme edes kuvitella, että tuonkaltaisen pitkäksi venyneen ja alkoholintäytteisen illan jälkeen voisi olla mahdollista herätä aamu seitsemältä ensimmäiseen junaan?
Nuku pommiin, syö, valita, oksenna, valita lisää, huuda kivusta ja valita vielä hieman lisää. En edes muista koska viimeksi krapula olisi ollut noin ylitsepääsemätön. En pysty edes hoilaamaan kappaleitanne tai edes tanssahdella tapamme mukaan niiden tahtiin.
Jotain puuttuu, jotain puuttuu ja se on rumpali. Rumpusetin takana istuu jokin aivan tuntematon henkilö. Yritän vilkuilla ympärilleni, missään ei näy kadonnutta rumpalia. Fiilikseni putoaa automaattisestikkin sataprosenttia.
Uusia ja vanhoja tuttavuuksia. Täydellinen ilta oluen ja hyvän seuran kanssa. Nautin olostani enemmän kuin paljon. Kiitos kaikille mahtavasta viikonlopusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti