Jokaisen elämään mahtuu aina pari hieman huonompaa päivää. Sellaisia päiviä kun mikään ei tunnu kiinnostavan, vaikka se pyörähtisi käyntiin kofeini latauksella, savukkeella ja viiden tähden hotellin aamiaisella. En ole koskaan tuntenut oloani kotoisaksi astellessani lukuisien hienosto mummojen ohi takkuisessa tukassani ja rikkinäsissä sukkahousuissani. En myöskään pidä hiiren hiljaisista ruokasaleista tai taitelluista vessapapereista. En osaa olla hiljaa, mutta en halua rikkoa toisten rauhaakaan. Miten minun pitäisi käyttäytyä?
Pitkät käytävät ja sviitit toivat minulle vain silkkaa päänsärkyä ja pahoinvointia. Möfö, siksi minä kutsun sitä. Suuri rakkauteni, uskoin tähän päivään asti sen auttavan jokaiseen fyysiseen vaivaani. Harhaluulo kenties? Kyllä. Päivän aikana ehdin yskiä keuhkoni ulos ja minusta tuntui siltä, että joku olisi lyönyt selkääni rautakangella.
En saa taaskaan mitään aikaiseksi. Pää lyö tyhjää, eikä parin tunnin pähkäily tuota minkäänlaista tulosta. Turhautumiseni keskellä minun tekisi mieli vain jättää aivoni narikkaan ja ostaa pullo sitä kirottua juomaa nimeltään Tequila.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti