Myönnän itse joskus olleeni koulukiusaaja. Siitä on jo vuosia aikaa. En ole ylpeä, vaan häpeän tekojani, mutta mikäs menneen muuttaisi? Vaikka kuinka toinen olisi erinlainen tai tehnyt minkä virheen, ei koskaan saisi rangaista kiusaamisella. En ole koskaan edes tullut miettineeksi asiaa, mutta nyt se todella on kohdistunut omalle kohdalleni. En puhu nyt itsestäni, vaan läheisestä ihmisestä. Tätä on jatkunut jo viisi vuotta. Päivä päivältä kaikki muuttuu vain pahemmaksi painajaiseksi. Ilta illalta saan kuulla entistä enemmän kyyneliä toisensa perään viereisestä huoneesta. Enään ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kun lähteä tältä saatanan saarelta kohti parempaa ja aloittaa kokonaan puhtaalta pöydältä.
Nyt minun on pakko vielä alistaa opettajiakin tässä kohdassa. Opettaja ei tiedä mitään totuudesta. Ei hän tiedä mitä selkänsä takana tapahtuu. Luulevatko he oikeasti näkevänsä kaiken? Ovatko he tyhmiä, luovuttajia vaiko vain hyvä uskoisia? Kuka nyt heti olisi myöntämässä kiusanneensa jotakuta? No helvetti ei ketään. Myöskään vanhemmat eivät myönnä lapsiensa tekosia. Aina kuulee lauseita "Ei medän pikku Leevimme" "Puhuttelin jo pikku Leeviämme asiasta ja hän kertoi sen olevan vahinko". Ja paskat sanon minä.
Pieni suloinen hymy ja vanhemmat, sekä opettaja uskovat kaiken. Kaikkein huipuin mitä olen kuullut: "Meillä on niin pieni koulu. Ei täällä mitään kiusaamista tapahdu". Minun tekisi mieli hakea talikko ja hakata aivot pihalle tämän lauseen möläyttäjältä. Saatana sellaisessa pikku koulussahan tälläistä juuri tapahtuu. Jokainen varmaankin tietää kuinka taitavia jotkin ihmiset voivat olla päiden käännyttämisessä.
Mutta miltä kiusatusta tuntuu? En edes osaa kuvitella. Yrittäkää itse miettiä tilannetta kun itsetuntonne on laskenut jo miinuksen puolelle. Päivästä toiseen saat kuulla samat lohdutukset. Et edes jaksa enään kuunnella niitä. Ei niistä ole mitään hyötyä kuitenkaan. Samat haukkumiset. Saat kuulla päivittäin että olet sairas, mielisairas. Uskot jo itsekkin tuohon paskaan. Pelkäät kuollaksesi jokaista uutta koulupäivää. Sinusta tuntuu siltä, että olet yksin tässä maailmassa. Haluan todistaa hänelle, että kaltaisiaan on pilvin pimein. Miettikää, että alle 12-vuotiaana elämäsi olisi jo täysin pirstaleina. Aijon tehdä vielä jotain. Minulla on pieni ajatus päässäni, mutta saanko sen onnistumaan?
Meistä jokainen tietää, että AD/HD ei ole mielisairas. Näin kuitenkin hän itsestään luulee. Hän ei usko toteuttavansa minkäänlasia unelmiaan. Hän ei edes usko, että pääsisi koskaan töihinkään, edes koulutukseen. Tunnen itseni täysin avuttomaksi. Mitä voin enään tehdä kun tämä on mennyt tähän pisteeseen asti?
Toivon, että tämä saisi edes taottua jonkun idiootin päähän edes hippusen verran järkeä.
Näin loppuun voisin lähettää iloiset terveiset teille saatanan säälittäville, sekä elämättömille koulukiusaajille;
Ensimmäiseksi kehotan elämän hankkimista ja anteeksi antoa. Jos tämä ei onnistu, voit minun puolestani hypätä pää edellä kalliolta alas.
oikeeeiin! koulukiusaus onn perseestä, joskus se vielä oli yliarvostettua ja kivaa, ei enää
VastaaPoistaMiua koulukiusattiin koko ala-aste ja seiskaluokka. Tää teksti herätti monia ajatuksia, mutta päällimäisenä sen että oot nii oikeessa, kun olla voi. Miua kiusattiin miun nimestä ja puheviasta. Eskarissa ja ykkösellä olin just tommosessa pikkukoulussa, tais olla rapiat 60 oppilasta ja mun luokalla mun lisäks kolme vuoden vanhempaa poikaa. Mut jätettiin ulos porukasta, mua tönittiin ja haukuttiin. Sillon vielä aattelin että se on leikkiä.
VastaaPoistaNo, pien kyläkoulu lakkautetaan ja meiät siirretään lähimpään isoon kouluun, semmoset 800 oppilasta. Se oli jo valmiiks ihan helvetin iso muutos ja siihen päälle vielä se, että kiusaamine senku pahentu siellä. Kolmosluokalla mut uhattiin tappaa. Vitosluokalla rupesi meikkaamaan aika roisisti ja muutenki näyttämään erilaiselta, kun muut ja siitä se vaan paheni. Muistan niin hyvin yhen koulupäivän ku juoksin yhtä poikaa sisälle karkuun ja kaaduin. Se potki mua päähän.
Vitos-kutosluokalla uskalsin ruveta puhumaan kiusaamisesta muille, mut eipä sille tietenkään mitään tehty ja loppujenlopuks tilanne kärjisty siihen että rupesin lintsaamaan ja kiusaamaan ite muita. Onneks ala-asteelta pääsy sotki luokat enkä oo ollu enää sen jälkee missään tekemisissä niiden kusipäiden kassa enkä aio enää ikinä ollakkaan. Seiskalla mun uuessa luokassa mulle auottiin vielä päätä mut äiti luojan kiitos pisti sille lopun.
Tulipas melkeen aiheeseen liittymätön avautuminen tähä nyt. Mutta pointtina oli se, että miä todellakin tiiän miltä tuntuu koulukiusatusta. Jokanen vois omalle kohalleen miettiä haluaako kuulla joka päivä sitä samaa rumaläskihuonoihminen-tekstiä tai sitten "vitun sönkkö et osaa puhua"-juttuja? Niiden kestämisestä saat päälle vielä pohjamudissa olevan itsetunnon, mitä ei ihan helposti sieltä nosteta. Koulukiusaamisen takia vältän edelleen sosiaalisia tilanteita, tilanteita missä pitää sanoo oma nimi ja mietin paljon ihmisten mielipiteitä ja oon tosi herkkä, jos joku sanoo musta jotain negatiivista.
Oisin niin valmis tekemään kaikkeni ettei yhdenkään pienen ihmisen pitäis kokee samaa mitä minä ja moni muu ollaan koettu mut alkaa tuntua et kaikki mitä tän eteen voi tehdä, on jo myöhästä. Tää homma on levinny niin käsiin koska opettajat ei nää asioita niinkuin pitäis. Ainakin itteeni näin tätinä inhottaa, että entä jos miun siskonlapset joutuu kokemaan tämmöstä.
Oisin voinu paasata tästä aiheesta vielä vähän lisää mutta... Eiköhän tässä riittäny ainakin näin aluks. :D
Toi on oikeesti niin sairasta miten opettajat reagoi kiusaamiseen, tai pitäiskö sanoa miten ne ei reagoi. Kaikista paskin aika mulla oli just ala-aste, ja tiiän niin ton kuvion että opettajat ei puutu ja vanhemmat sanoo, että 'meidän lapsi on vielä niin pieni, ettei se tiedä mitä se tekee'. En nyt meinaa et ite en ikinä sanois kenellekkään mitään mut en voi vaan käsittää miten joku pystyy nauttimaan toisen pahasta olosta. Ite vaikka riitelisin kuinka pahasti jonkun kanssa niin kyllä siitä yleensä tulee sit paha olo loppujen lopuks ja niinhän se sit menee että mä olen se joka on ekana sopimassa ja pahottelemassa koko juttua, vaikka se toinen oliskin 'ansainnut' sen kaiken vihan. Ja vaikka moni ei aattele tai se ei henkilöstä päälle päin näkyis, niin kyllä kiusaaminen siihen kiusattuun aina jollain tavoin vaikuttaa tosi pitkäänkin.
VastaaPoistaMut niin, kukapa opettaja jaksais käyttää aikaa ja vaivaa jonkun kiusaamisen lopettamiseen, kun ei se niiden palkasta pois ole vaikka ne ei puuttuis siihen.
Oho tulipas pitkä viesti, mutku pistää oikee vihaks koska kuten sanoin, tiedän miten paskaa toi kaikki on ja miten hankala tota kiusaamista on lopettaa :( On se vaan niin väärin mut en mäkään tiedä miten siitä päästäis kokonaan eroon.
Mut voimia tolle kiusatulle henkilölle kenestä puhuit, ja vaikka tää on varmasti kulunein ja turhin lohdutus ikinä, niin kyllä kaikki lopulta kääntyy parhain päin. Itse en voi olla tuntematta pientä vahingoniloa ja paremmuudentunnetta kun huomaan jo nyt kuinka mulla on monet asiat niin paljon paremmin kuin entisillä kiusaajilla :)