tiistai 14. elokuuta 2012

Paljon rakkautta, mutta vähän mielenrauhaa

Tieto lisää tuskaa, eikö niin? Olen hämmästynyt, järkyttynyt, sekä myös helpottunut viimepäivien uutisista. Olen kuitenkin saanut liikaa tietoa. On vaikeaa yrittää vastustaa kiusausta piipahtaa Tukholman kadulla, siis vain tietenkin tarkistamassa, ettei suomalaissyntyinen mies valehdellut meille. Tunnen myös oloni hyvin petetyksi, olen petetty, meitä kaikkia on petetty, ette ole sitä mitä ehkä haluaisitte olla ja tiedätte sen myös varsin hyvin.




Takana on siis matka Ruotsin Skogsröjet festareille ja sieltä hengissä säilyminen.
Kaikki ennakkoluuloni tätä kyseistä maata kohtaan katosivat matkan varrella. Ihmiset olivat paljon solidaarisempia, ystävällisempiä ja he tulivat puhumaan ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia.





Festivaalit olivat hyvin järjestetyt ja kaikki toimi, toisin kuin suomen festareilla. Tunsin suurta rakkautta sitä maata kohtaan. Festareilla huomasi suuren kulttuurieron. En nähnyt siinä mitään negatiivista.



Oli aika, aika hämmentää, mutta mitä sitten kun suunnitelmat ja oletukset eivät menekkään, niin kuin oli ajatellut. En enään ajattele tähdenlentojen olevan minkäänlaista kusetusta, kyllähän toiveeni toteutui. Toinen asia on se oliko se postiivinen vai negatiivinen yllätys. No ei helvetissä ainakaan tuo ensimmäinen vaihtoeto.

Olin taas ajatellut kaikesta aivan liikoja, niin ei saisi ikinä tehdä, siitä tulee aina paskat fiilikset jälkikäteen. Näin olin kuitenkin tehnyt ja yli puolet keikasta oli yhtä helvettiä ja pettymyksiä toisensa perään.


En voi millääntavalla kuitenkaan sanoa reissun epäonnistuneen. En kylläkään tiedä jäikö siitä huonot vai hyvät fiilikset. Noh syyskuuta odotellessa. 

Myöskään rakas Mondeomme ei selvinnyt reissusta ehjin nahoin......



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti