Elänkö vain odottamassa sopivaa hetkeä?

Juon kaljaa, ja Vandaalit soi stereoista. Olen viimeinkin kotiutunut yli viikon pituisesta reissusta.

Niinsanottu kiertueemme alkoi torstai illalla, jolloin lähdimme ajamaan kohti Hämeenlinnan Wanaja Festivaaleja . Saavuimme paikalle yön hiljaisilla tunneilla, katsoimme auringon laskua ja nautimme olostamme.

Festivaali oli mielestäni yksi parhaiten järjestettyjä ja edessä häämöttävä viikko sai tällä keikalla mahtavan aloituksen!

Kerava, sitä tulee ikävä. Kaikki kalsarikännit, pasilamaratoonit ja jumaloimamme star pizzat. Näimpä päätimme käydä tutustumassa myös paikalliseen baariin.

Jokeboxista hyvää musiikkia ja sinne meni kaikki viimeisetkin rahani! 

Aamulla pää särkee ja oksennus on taas ovella. En kuitenkaan päästänyt sitä ulos. Toisin kuin illalla, jolloin se oli vähän liiankin tervetullut. Vessan lattia oli veressä ja Nancien varpalla oli uusi nimitys: Teguila!!!

Meidän kolmen huonoista oloistamme huolimatta päätimme jatkaa matkamme kohti Äänekoskea.

Jos uskalsin sanoa että Wanaja oli hyvin järjestetty, tämä oli niin sanotusti täydellinen. Henkilökunta piti meistä huolta ja halusi meidän saavan ansaitsemamme paikat. 

Teltta oli pieni, myös lava oli klubin kokoa. Rakastin tätä kaikkea! Mielessä pyöri kuitenkin ajatukset, huonojen johtopäätöksiemme takia. Rakastin myös keikkaa, bändi oli liekeissä ja niin myös yleisö.

Tortaina kohtasimme Oulun ja voih miten monimutkainen kaupunki voikaan olla? Ruokapaikkoja ei löydy, niin kuin ei myöskään kauppoja, tämä kaupunki oli myös autoilijan helvetti.

Päädyimme jonotuksen aikana syvällisempään pohdiskeluun. Saimme päätökseen kaiken mikä on kaivellut mieltämme jo pitkän aikaa. Toivottavasti emme kuitenkaan ole väärässä, en jaksa uskoa niin.

SUURI kiitos kuuluu roudareille, teknikoille ymym.. Niimpä päätimme muistaa myös heitä tällä ruusupuskalla. 

He tekevät työnsä aina niin kuin pitääkin, eli mahtavasti, ammattitaitoisesti. Ilman näitä ei olisi yhtä ainoatakaan keikkaa.

Tämä keikan oli viimeinen suomen keikka tänävuonna. 

Ylöjärvelle päästyämme päätimme kuitenkin lähteä Valkeakosken työväenjuhlaan. Kävelimme kilometrejä, etsiessämme backstagen portteja. Etsimisemme osottautui turhaksi. Saimme rannekkeet sisälle. Aidat kaatuivat, satoi milloinkin rakeita, milloinkin vettä.

Palasimme autolle litimärkinä, onnellisena, haikeina ja väsyneinä.