Joskus on pakko lähtee, että voi taas paikallensa palata.

Pitkän suunnistuksen jälkeen löydämme vihdoin perille. Kyllä, monen mutkan, ylämäen ja rappusten jälkeen vihdoin pääsimme hotellillemme. Tuo suloinen, pieni, punainen ja tunnelmallinen laivahotelli, kauniiden maisemien kera, aivan Södermalmin Slussen metroaseman kupeessa. Seinät oli sisustettu lukuisilla erinlaisilla teemaan sopivilla koriste esineillä ja respassa tuoksui joulukinkku. Hymy hyytyy kuitenkin nopeasti, kun saimme tietää huoneemme olevan viereisessa laivassa. Kyseisen hotellin/hostellin nimi oli The Red Boat, mutta yllätyksellisesti tämä varsinainen asutus laiva paljastuikin valkoiseksi laivaksi. Kusetusta sanon minä.

Huoneessa haisi niin voimakkaasti home, että se pisti nenässä ja henkeä ahdisti. Voimakkaasti etikalta haisevat lakanat joutui itse vaihtamaan. Huoneessa oli myös yhtä kylmä, kuin ulkona ja kaiken kruunasi vielä seinässä olevat reijät viereiseen huoneeseen.

Huomioikaa toi palmu!

Ruuan metsästys ulkomailla on aina yhtä haasteellista. Aina sitä yrittää etsiä kohtuu hintaista, mutta kunnollista paikallista ruoka ravintolaa. Vahingossa eksyimmekin sitten pukumiesten a là carte ravintolaan, josta karkasimmekin vähin äänin tutkittuamme pienen hetken menu listaa. Yllätys, yllätys pian löysimmekin itsemme  tuttuun tapaan krilliltä popsimasta falafelia ja ranskalaisia naamariimme.

Rappusia, ylämäkiä, kiemurtelevia teitä, mukulakiviä, rappusia ja vähän lisää rappusia. En ollut varmaan koskaan elämäni aikana kävellyt niin monia rappusia, sekä ylämäkiä. Joten vinkiksi teille; jos tahdotte käydä kauniilla Tukholman Södermalmin alueella kannattaa suosiolla jättää kokkarit kotiin ja pakata sen sijasta mukaan vaikka lenkkitossut ja hieman urheilumieltä.

Jälleen pitkän suunnistelun jälkeen saavuimme vihdoin perille pieneen ja hikiseen baariin nimeltä, Pets Sounds Bar. Olin jo unohtanut kuinka mä rakastankaan tätä kaikkea. Musiikkia, ihmisiä, tunnelmaa, siis ihan kaikkea. Musiikki määrää mulle tahdin, ihmiset saa mun kasvoille naulatun hymyn. Niin paljon siskoja, niin paljon veljiä. Mä olen onnelinen, tää on sitä, mikä tekee musta aina hetkellisesti onnellisen.
Jos mä voin jotain luvata, niin sen etten enää koskaan vietä yötäni laivahotellissa.

Olen jokeri omasta korttipakastani.

Tiedättekö sen tunteen, kun unessa juokset ja juokset, koko ajan vain eteenpäin, mutta päämäärä ei vain lähesty? Se tunne kuvastaa hyvin päivääni koulussa, ennen Ruotsiin lähtöä. Ajatukset harhailivat ja jopa reseptin lukeminen oli mahdotonta.

Olin niin jännitystä täynnä, että poltin putkeen kaksi askia tupakkaa, pompin paikasta toiseen ja lauloin joululauluja.

Vihdoinkin oli aika jättää kotimaamme taaksemme ja kääntää nokka kohti uusia seikkailuja. Samalla kuin alkoholi kiersi veressä ja keski-ikäiset lauloivat karaokea. Nauruntäytteinen laivamatkamme päättyi hienon hotellin aamupalaan.

Sateisessa Tukholmassa materialismi rakkautemme nousi huippuunsa. Kaikki tuntui kuitenkin niin oudolta. Mikään ei vastannut meidän normaalia keikka rutiiniamme. Meitä pelotti. Saatoimme ehkä juosta laivaterminaalin "putkea" pitkin kirkuen onnesta ja samalla saada henkilökunnan naamalle pienen virneen.

"HAANTTU ANNE" What the hell ?

Rakastin tässä illassa kaikkea. Keikkaa, naurua, huonoja vitsejä, kaatumisia rappusissa ja tietysti ympäröiviäni ihmisiä. Moni unelmani oli toteutunut, vain parissa tunnissa. Nämä kaksi tuntia olivat elämäni parhaat. Enkä voi vieläkään sisäistää miten paljon, niin pienessä ajassa voi tapahtua. Monta unelmaani on kuitenkin vielä toteuttamatta. Haluatko sinä toteuttaa ne minulle? Kaikki on kiinni sinusta.

Paljon rakkautta, mutta vähän mielenrauhaa

Tieto lisää tuskaa, eikö niin? Olen hämmästynyt, järkyttynyt, sekä myös helpottunut viimepäivien uutisista. Olen kuitenkin saanut liikaa tietoa. On vaikeaa yrittää vastustaa kiusausta piipahtaa Tukholman kadulla, siis vain tietenkin tarkistamassa, ettei suomalaissyntyinen mies valehdellut meille. Tunnen myös oloni hyvin petetyksi, olen petetty, meitä kaikkia on petetty, ette ole sitä mitä ehkä haluaisitte olla ja tiedätte sen myös varsin hyvin.

Takana on siis matka Ruotsin Skogsröjet festareille ja sieltä hengissä säilyminen.
Kaikki ennakkoluuloni tätä kyseistä maata kohtaan katosivat matkan varrella. Ihmiset olivat paljon solidaarisempia, ystävällisempiä ja he tulivat puhumaan ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia.

Festivaalit olivat hyvin järjestetyt ja kaikki toimi, toisin kuin suomen festareilla. Tunsin suurta rakkautta sitä maata kohtaan. Festareilla huomasi suuren kulttuurieron. En nähnyt siinä mitään negatiivista.

Oli aika, aika hämmentää, mutta mitä sitten kun suunnitelmat ja oletukset eivät menekkään, niin kuin oli ajatellut. En enään ajattele tähdenlentojen olevan minkäänlaista kusetusta, kyllähän toiveeni toteutui. Toinen asia on se oliko se postiivinen vai negatiivinen yllätys. No ei helvetissä ainakaan tuo ensimmäinen vaihtoeto.

Olin taas ajatellut kaikesta aivan liikoja, niin ei saisi ikinä tehdä, siitä tulee aina paskat fiilikset jälkikäteen. Näin olin kuitenkin tehnyt ja yli puolet keikasta oli yhtä helvettiä ja pettymyksiä toisensa perään.

En voi millääntavalla kuitenkaan sanoa reissun epäonnistuneen. En kylläkään tiedä jäikö siitä huonot vai hyvät fiilikset. Noh syyskuuta odotellessa. 

Myöskään rakas Mondeomme ei selvinnyt reissusta ehjin nahoin......