Tämän tien valitsin, tämän tien tahdon.

En tiedä mistä aloittaa kertomaan tästä aivan mahtavasta viikonlopusta. Tämä oli yksi vuoden parhaimmista viikonlopuista. Jätin jälleen aivoni eteiseni narikkaan ja lähdin ryskimään ympäri Suomea. Se oli erilaista, kuin koskaan ennen. Minulla ei ollut suunnitelmia, minulla ei ollut omaa tuttua ja turvallista peppuparia. Harhailin vain joukosta toiseen tietämättä mitään siitä, mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan.

Möläyttelen suustani mitä sattuu. Tekstiä minulta tulee samaan tahtiin, kuin Antero Mertarannalta jääkiekko ottelussa. Oksennan kaiken ulos ilman minkäänlaista suodatinta. Omistan vain vaihteet yksi ja viisi. Hypin ympäriini, nauran ja heitän mitä huonoimpaa huumoria. Mikään muu, kuin tämä ei saa minua tälläiseksi.

Rakastan niin että sydämmeeni sattuu. Heiluttelen raajoijani epämääräisesti puolelta toiselle, vain musiikki määrää minulle tahdin. Sitä myös varmaankin tanssimiseksi kutsutaan? Sekoan. Soitatte kaikki suosikkini. Kaikki ne mitä olen jo vuosia osannut kaivata. Olen niin sekaisin hurmoksesta, että muistukuvani hämärtyvät.

Vanhoja ystäviä ja tuttavia putkahtaa esiin jokaisen kulman takaata. Osa on jo mielestäni unohtunut. Siitä on vain niin paljon aikaa, kuin näitä ihania ihmisiä olen viimeksi tavannut. Selitän epämääräiräisiä ja pointittomia teorioita elämästäni. Tässä ei vain ole mitään järkeä, mutta tarviiko siinä edes sitä olla?

Päätän jälleen hukuttaa itseni alkoholiin. Jätin pöytään lähes kokonaisen tuopin olutta. Ei se ole nyt niin tärkeä. Tämä yö on kaunis. Nauran sydämmeni kyllyydestä ja valittelen ovella kolkuttavaa ikävää. Pelkään tulevaa, mutta aijon silti kohdata sen. Uskon, että asiat järjestyvät omalla painollaan.

Kiitos kaikille! Juuri te teitte tästä viikonlopusta täydellisen! 

Kuka täällä on todellinen ja kuka posee rahaa?

Kustaan pisuaariin, näytetään säälittäviltä, päästään vippinä sisään, kastutaan litimäriksi, katsotaan keikka liian korkean lavan reunasta, mennään iPhone 5:sen julkaisubileisiin, käydään juomassa ilmaiset kaakaot hienossa ravintolassa ja mikä parasta, yksi suosikki bändeistäsi soittaa espanlavalla, joka on rakennettu jättimäiseksi puhelimeksi. Tästä kaikesta luettelemastani voitte varmaankin vain pääteillä, että tuo oli elämäni oudoin päivä, mutta paras pitkään aikaan.

En tiedä, mitä ajatella. Päässäni liikkuu vain yksi asia. Troopers, sana joka saa aina moneksi päiväksi hymyn kasvoilleni. En edes pysty ajattelemaan negatiivisia asioita, en halua.
Ostatko meille kamerat? Tekisimme rahaa sinulle, sitähän sinä vain haluat.

Naurat, näytät persettäsi, sekä osoitat meitä. Vittuilitko? Haluaisitko opettaa meitä puhumaan kieltäsi?

Bussissa sai kuunnella mummoilta että haiset märältä koiralta. Joo seisokaa ite vesisateessa, katotaan sitten ketä haisee. Turkuun tullessa sai jälleen odottaa kaatosateessa, tällä kertaa taxia. Tietenkin pelkässä topissa ja sukkahousuissa.

Kaikesta huolimatta tämä ilta oli mahtava, vaikka se oli edelleenkin elämäni oudoin. KIITOS

Nimen he muuttavat, mutta kasvot pysyvät samana.

Rakennamme pilvilinnnoja, jotka kasvavat kasvamistaansa. Olet monta kertaa jo mutranut ne, mutta uudelleen rakentaminen ei ole vaikeaa.

Hotellin aula täynä jännitystä, huonoa huumoria, sekä hermostuneita vilkaisuja ympäriinsä. Tätä tunnetta minulla oli ollut ikävä. Sinulla oli parta ja viikset, olit kauniimpi kun koskaan ennen.

Sait meidät moneen otteeseen nauramaan, mutta tällä kertaa me saimme sinut hämmästymään. Kävelimme kanssasi. Keskityimme vain olennaiseen. Eihän siinä pitäisi olla mitään väärää?

Odotimme viimeiseen junaan asti, aivan kuten käskit, mutta miksi mitään ei tapahtunut? Mikä meni vikaan?