tiistai 6. elokuuta 2013

Puhutaan paremmasta huomisesta.

Niin paljon hyviä muistoja, mahtavia ihmisiä, 42 keikkaa, tuhansia kilometrejä ja ikuistettuja kuvia iholla. Voisin jatkaa listaani loputtomiin. Olen rakastanut miltein joka ikistä hetkeä näiden kolmen vuoden aikana, jopa niitä joita en välttämättä olisi tahtonut olla todistamassa. Kaikki mieleenpainuneet muistot ovat sulautuneet yhdeksi suureksi kauniiksi kuvasarjaksi.

Tämä olisi jokatapauksessa tapahtunut ennemmin tai myöhemmin. Olisin vain halunnut lopettaa tämän silloin kun itse olisin sen nähnyt parhaaksi, en silloin kun näen sen pakolliseksi. Olisin tahtonut lopettaa kaiken tämän voiton puolella. Olisin vain tahtonut, että kaikille olisi jäänyt hyvä mieli. Olen kuitenkin varma, että tulen kääntämään tämänkin voitoksi. Nyt on vihdoinkin aika keskittyä omaan elämääni, siihen mitä minä tahdon olla, siihen mihin minulla voi olla mahdollisuudet.



Olit ihminen, jolta viimeiseksi olisin edes osannut kuvitella jotain tuollaista. Olit ihminen jota palvoin, ihminen jota pidin täydellisenä. Kaiken tapahtuneen jälkeen voin jostain kummansyystä pitää sinua edelleenkin sinä samana ihmisenä ja siksi palaankin vielä lauteille. Ehkä jo Lokakuussa, ehkä vuoden tai parin päästä. Ehkä olen vain sinisilmäinen idiootti, mutta olen jo osaltani antanut sinulle anteeksi. Olen kuitenkin virheistäni oppinut, enkä anna elämäni enää roukkua sinun pikkurillisi varassa.

1 kommentti:

  1. Vaihdatteko taas suurinta idolianne? Eka oli steve, sit sami, ja lopulta dregen... Voi voi. Se joka antaa teille eniten huomioo ni on paras vai miten? Meettekö lokakuun (kk pienellä) keikoilla Michaelin tai uudelleen Steven eteen :D no mut hyvä hei et oot jo antanu anteeks Dregenin sekoilut, se ei varmaa ois päässy yli siit jos et ois antanu anteeks :((

    VastaaPoista