keskiviikko 28. elokuuta 2013

Mutta jälkeesi mä turhaan äänsin, sä et kuullut milloinkaan.

Pitkästä aikaa nään tunnelin päässä taas valoa. Se antaa minulle voimaa. Tunnen itseni taas ihmiseksi, en mukana laahaavalta zombielta. Tein jotain itselleni aivan uutta. Annoin pölyn laskeutua ja annoin asioiden mennä omalla painollaan eteenpäin. En tehnyt lopullisia päätöksiä tai suunnitelmia, ennen kuin olin sisäistänyt ja niin sanotusti hyväksynyt tilanteen. Itseasiassa en ole vieläkään tehnyt mitään lopullisia päätösiä. Ensimmäistä kertaa osaan sanoa itselleni "katsotaan mitä tapahtuu".

Hei, ei ketään oo hehkeä kipeenä.

Olen kerran jo pettynyt liiaksi. Enkä halua sen toistuvan. Pidän sinua niin täydellisenä ihmisenä, ei pidän sinua jumalana. En tee kuitenkaan samaa virhettä kahteen kertaan. En tule lähellekkään sinua, en vaikka kuinka tahtoisinkin. En vain tahdo pettyä. En anna taas kerran mielikuvani suttaantua tai edes muuttua. Tarvitsen jonkun, josta ottaa mallia ja ihailla. Tarvitsen jonkun, jonka musiikki videoita jaksan tollottaa haltioissani tunnista toiseen.



Tekisi mieli vain kertoa kaikille kuinka paskaa tämä kaikki oikeasti on. Tekisi mieli kertoa heille kaikille, kuinka ala-arvoisesti meitä oikeasti kohdellaan. Joskus tekisi mieli laittaa faktat pöytään ja antaa se kaikki arvostus sille, kenelle se kuuluukin. Ei annan kaiken olla. Ne asiat eivät kuulu minulle. En tahdo todellakaan tuottaa kenellekkään samallaista pettymystä, kun itse koin.

8 kommenttia:

  1. Puhutsä edelleen Dregenistä/MM ???

    VastaaPoista
  2. Se on "musiikkivideoita", ei "musiikki videoita"

    VastaaPoista
  3. Muakin kiinnostais tietää että puhutko nyt Dregenistä vai siitä Jessestä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin puhua jommasta kummasta, molemmista tai en kummastakaan. Sillä ei ole mitään helvetin merkitystä. Toivon teidänkin ymmärtävän, että kun olen tämän tarkoituksella nimiä käyttämättä kirjoittanut, en myöskään niitä hevillä paljasta. :)

      Poista
  4. yhdys_sanat ja pilkutus_säännöt on opetetu jo ylä_asteella

    VastaaPoista
  5. Ootko tulossa enää MM keikoille?

    VastaaPoista
  6. En nyt ymmärrä miksi yhen keikan sekoominen on niin iso juttu et koko ihminen on edelleen ihan kauhea yms ja just ja just voitte mennä keikoillekaan katsomaan sitä. se oli YKS kerta... Harmi jos ei anna tarpeeks huomioo teille, sil on tuhansii muitaki fanei... Mut ainahan voi tietty vaihtaa idolii, oisko seuraavaks steve

    VastaaPoista