Rakkaus repii meidät kappaleiksi taas.

Viikonloppuni koostui sattumanvaraisista tapaamisista, lonkerosta, kahdesta mahtavasta keikasta, öistä rautatieasemalla, kymmenistä tunneista junissa, hyvästä, sekä pahasta ruuasta, uusista tuttavuuksista, väsyneestä huumorista ja järjestyksen valvojalta salaa poltetuista savukkeista lavan edustalla. Kuka helvetti keksi ettei millään festareilla saa enään tupakoida melkein missään?

Kaikkien aikojen mustalaisleirien mustalaisleiri.

Taas muistutitte minua siitä, miksi rakastan niin paljon. Muistan taas miksi istua vuorokausia ulkona pakkasessa, nukkua kovilla rautatieaseman lattioilla ja istua monia hitaita tunteja tupakoimatta junassa. Naamalleni on jumittunut hymy, en saa kakistettua mitään ulos suustani, kikattelen vain  ja mietin miten onnekas sitä voikaan olla. 

Oulu vaihtuu Seinäjoeksi ja yö aamuksi. Päivä alkaa kofeini latauksella, savukkeilla ja lonkerolla. Tämä kaupunki on kirottu. Kaupunki ilman keskustaa, kaupunki jossa ihmiset eivät omaa puhumisen jaloa taitoa, mutta huutaa he kyllä osaavat.

Taas kasvoilleni leviää hymy. En saa sitä pois kasvoiltani, rakastan, olen niin onnellinen, että tekisi mieli itkeä. Kiitos kaikille mahtavasta viikonlopusta! 

Leijun pilvissä, omien ajatuksieni ympäröimänä.

Löysin Facebookin ihmeellisestä maailmasta tekstin, jonka olen lukenut jo monta kertaa aijemmin.
Tämä nainen vakuutteli tekstissään kuinka hän miettii erästä henkilöä joka ilta, tekee hänen vuokseen mitä tahansa ja menee minne vain hänen takiaan. Epäilen kuitenkin erittäin vahvasti, että me teemme häntä monta kertaa enemmän työtä, näemme vaivaa, ihmisten takia, jotka ovat meille kuin jumalia.

Seinäjoki on kirottu, se huomattiin taas viimeviikonlopun Provinssirokissa. Kuten viimevuonnnakin kaikki menivät kirjaimellisesti päin vittua. Kun saavuimme pääporteille alkoi sataa kaatamallla. Vietimme aikaamme istumalla vesilätäkössä ja juttelemalla viinanjanoisen festarikansan kanssa. Meille kaikille tuli siinä samassa kuitenkin kauhea nälkä ja päätin käydä hakemassa ranskalaisia, lähimmältä kojulta. Ensin oksensi Nancie, sitten minä ja lopuksi tietenkin Sheena. Oksentamista jatkui koko päivän. Olimme ilmeisesti saaneet ruokamykytyksen. Mikä onkaan hauskempaa, kuin käsikädessä oksentaminen?
Lopulta vain nauroimme tilanteellle

Meille kerrottiin, että rannekkeen vaihto piste aukeisi samaan aikaan, kun portit. Kuitenkin portit aukaistiin jo tuntia aijemmin. Meille iski titenkin paniikki. Itkimme siihen asti kunnes pääsimme festivaali alueelle ensimmäisenä sisään, sillä turvatarkastuksen portteja ei oltu vielä avattu. 

Keikan jänkeen olin huolellisesti koomassa ja nukahtelin pystyyn. Enkä muistanut kuluneesta päivästä muuta kuin oksentamamme suklaavellit. Kuitenkin olin niin sekaisin,että kaikki tuntui vain unelta. 

Onnelllisina, mutta väsyneinä ryömimme autoon. Automatkasta en muista enään mitäään ja saapuessamme Anniinan sukulaisille, nukahdin ensisiläyksellä.