maanantai 7. tammikuuta 2013

Jokaisella on paikka auringossa.

Ääni päässäni huutaa nimeäsi. Se ei lopeta hetkeksikään. Herään ja huokaisen helpotuksesta. Ei, ei tänä yönä. Herään taas uudelleen.  Ehkä minun vain hyväksyttävä, että joskus unelmoinnit voivat vaihtua painajaisiin ja nukutut yöt valvoittuihin.



Avaan oveni. Kiljahdan. Keskellä huonettani on kaksi suurta pahvilaatikkoa. Ehdin jo vaipua epätoivoon. Saapuuko se koskaan? Kuusikieliseni on kaunis. Se kehrää kuin kissa ja laulaa kuin satakieli. Hän on kauniimpi kuin Kleopatran maalatut kasvot ja hän houkuttelee minua kuin Seireenit merimiehiä. Olenko vihdoinkin löytänyt muuta ajateltavaa?



2 kommenttia:

  1. No voi helvetti mitä paskaa tääki. Rajotappas tekotaiteellisuuttas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse taidatkin olla oikein teikäläisiä?

      Poista