sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Väritöntä ja masentavaa.

Tylsää, tylsää, tylsää. Kaikki mitä teen tai yritän tehdä on tylsää. Kaikki on tasaisen harmaata. Lumetkin ovat sulaneet jo inhottavaksi loskaksi. Sekin on harmaata. Puen päälleni jokainen päivä ne samat tylsät vaatteet.  Ainakin viisi kokoa liian suuren bändipaidan ja haaroista revenneet mustat farkkuni. Eikä edes kiinnosta, vaikka koko takapuoli varustukseni vilkkuukin. Aivan sama. Pian on kuitenkin kesä ja voin taas juosta puolialastomana pitkin Suomen maata.



Ensimmäisen kerran todellakin aloin miettiä, mitä olen oikeasti valmis tekemään teidän vuoksenne. Olenko oikeasti valmis raatamaan 12 tuntia kuusi kertaa viikossa töitä niin pienellä palkalla, että se riittäisi juuri ja juuri yhen pienen perheen viikon ravitsemiseen? Kyllä, kyllä olen.
Tarvitsisin kuitenkin pienen muistutuksen siitä, miksi sen 12 tuntia päivässä raadan. Vaikka kuinka tiedän, että tämä työ palkitaan ei minulla ole minkään näköistä kiinnostusta herätä jokainen aamu kukonlaulun aikaan. Toisinaan sitten havahdun ja tajuan, että en muutakaan sinä aikana tekisi. Mitä tekemistä minulla muka olisi? Istua yksin kotona tietokoneella ja siemailla teetä?


1 kommentti:

  1. Kuulostaa niin tutulta, mulki aina melkee samat vaatteet ja jos ei samat, niin samannäköiset. :D Ei jaksa kiinnostaa.

    VastaaPoista