Olet kaunis, mutta vain kuva jostain.

Saan usein kuulla esimerkiksi lauseita "Älä käytä noin paljon meikkiä, olet kauniimpi meikittä" "Värjää mustaksi tai ruskeaksi hiuksesi, ne sopisivat sinulle" "Laita joku päivä kouluun normaalit vaatteet". Minulta kysytään usein myös, miksi näytän tältä tai pukeudun näin. En vain pidä kauniina niin sanottua "normaalia ihmistä". Haluan nyt puhua teille kauneusihanteista, pukeutumisesta, meikkaamisesta. Hoikat pitkät jalat ja kiinteä vatsa kuuluu tietenkin kaikkien naisten ihannevartaloon.  Tässä kohtaa minun on pakko todeta, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Näiden naisten kauneutta ei voi vain sanoin kuvailla.

Nina Hagen

Siouxsie Sioux

Karmen Guy

Sanna Rajala

Taylor Momsen

Debbie Harry

Rakastan sitä kun saan shokeerata ihmisiä, sitä kuin jokaisen katse kääntyy kadulla. Pukeutumisessani on myös tietenkin haittapuolia. Ennakkoluulot ovat varmaankin suurin ongelma. Joudun heti esimerkiksi opettajien silmätikuksi, vartiat seuraavat kaupoissa, vanhukset ja pikkulapset pelkäävät minua. Vaikka näytänkin tältä uskallan väittää, että käyttäydyn silti paremmin kuin useammat ikäiseni. Myös töiden etsiminen on suuri ongelma. Kuka nyt haluaisi töihin ihmisen, joka näyttää siltä että on juuri herännyt puskasta..?

Olen vasta vähän aikaa sitten ymmärtänyt, että meikeillä voi todellakin tehdä muutakin, kun peittää aamunaaman. Se kuuluu osana pukeutumiseen. Mitä pukeutumiseen tulee, ilmaisen sillä itseäni. Pukeutumisesta näkee kaiken. Fiilikseni, musiikkimaun, rahatilanteen, tylsyyden, esikuvani, näin ainakin itse ajattelen. Olen todella laiska laittautumaan ja se selittääkin miksi useimmiten kuljenkin vain huppu päässä ja stay up:it korviin vedettynä pitkin Turun hikisiä katuja.

Mä käännän omatuntoni takaperin.

Tylsyys on vallannut minut. Tarvitsen täytettä kalenteriini. Rakastan tunnetta, kun saan tukkaputkella sydän tykyttäen kiitää kiireisenä ympäri maailmaa. Tarvitsen epäonnituneita tai sitten onnistuneita suunnitelmia tuleville päiville. Kaikki tyhjyys ja tekemättömyys ahdistaa. Haluan tehdä jotain luovaa, palauttaa aivoni taas maan tasalle.

Ihmisten turha joulustressi valtaa ostoskeskuksen kapeahkot käytävät. Vartioiden vihaiset katseet seuraavat meitä. Taustalla soi joululaulut. Pikkutytöt tanssivat niiden mukana. En pääse kulkemaan ohi. Joulu on tukkinut jopa kävelyväyläni. Olen menettänyt kaiken intoni joulua kohtaan. Vuosi vuodelta tajuan entistä paremmin kuinka turha tämä kyseinen juhla onkaan. Ainoa ilohan tässä on vain lahjojen antaminen, sekä tietenkin niiden saaminen.

Ikävä, se odottaa minua aina huoneessani. Avaan oveni ja väkisinkin alan muistelemaan niitä miljoonia hyviä hetkiä, unohtumattomia muistoja ja muistottomia iltoja. Minulla on aina ikävä. Yritän hoitaa vaivaani, mutta se pahenee vain entisestään. Odottavan aika on pitkä, mutta pahin vielä edessä. Haluaisin vain halata, enkä ikinä päästää irti. Tahdon olla niin onnellinen, että sattuu.

Ehtoollisviinit juotiin parempiin suihin.

En pääse ruokkimaan pakkomiellettäni. Ahdistus valtaa minut jälleen, mutta tuska muuttuu pian jo helpotukseksi. Ehkä en olekkaan niin sairas? Saan vihdoinkin hetken rauhan ja pystyn siirtämään ajatukseni pitkästä aikaa vain tähän hetkeen. Varmista kuitenkin tilanne vähän väliä. Tilanne on järkyttävä, mutta samalla niin positiivinen. En tiedä mitä enään minun pitäisi ajatella. En ymmärrä teitä, moraalianne. Kaikesta huolimatta tunnen vihdoinkin onnistuneeni jossain. Olen jatkuvasti askel askeleelta lähempänä päämääräni.

Muistan taas miksi rakastankaan tätä kaikkea niin paljon, ihmisiä, sitä kaikkea pursuavaa aitoutta. Saan taas nauraa vatsalihakseni kipeäksi, syödä navan räjähtämispisteeseen asti karkkia, valvoa pahanhajuisessa huoneessa, liukua sukkasillaan pitkää käytävää pitkin, pohtia syvällisiä yöllä, nukahtaa salin kylmälle lattialle, kärsiä pahasta puheripulista  ja ennen kaikkea vaipua täyteen hiljaisuuteen iltahartauden aikana.

On aika taas lähteä. Kaipaan kotiin, mutta samalla tunnen kuuluvani myös tänne. Väsymys on vallannut kaikki. Matka kotiin päin venyy vielä parilla tunnilla. Kaikki tuntuu taas niin vaikealta, kirjaimellisesti sanoen mikään ei vain onnistu.

Haluan tehdä elämässäni vielä paljon asioita. Ne saattavat olla ehkä suuria, mutta tehkää ne minulle mahdolliseksi. En tiedä pitäisikö minun alkaa jo huolestua vai olla vain täysin ylpeä itsestäni.   Uskon, että tiedät totuuden, mutta yritän kaikin tavoin kieltää sen sinulta. En tahdo mitään muuta, älä edes yritä ympäripuhua minua erehdyksiin. 

Kelataan nauhaa vain kokoajan edestakaisin.

Herään keittiöstä leijailevaan ruuan tuoksuun. Rakastan tätä tunnetta. Jokaiseen raajaani sattuu ja suussani maistuu El Tiempo. Päässäni on vain kaksi lukua, joilla jätkyttäminen ei ole vaikeaa. En erota päiviä toisistaan, mikä päivä edes nyt on?

Kyllä, ei, kyllä, ei, ei, kyllä. Hei ei me mitään menetetä ja näin matka Lahteen kääntyi nopeasti Himoksen (Homoksen) suuntaan. Kaksikymmentä minuuttia aikaa, kiihdytä mittarisi 120. Taxin radiosta soi Get on. Tämä selvästi ennustaa jotain hyvää. Pääse sisään, juokse, laula ja naura hysteerisesti. En osaa sanoa mitään, kaikki on täydellistä.

Pari ajatusmaailmaani tasaavaa yötä Lahdessa oli minulle enemmän kuin tarpeeksi. Nyt minulta on viety loputkin rippeet elämästäni. Nukkuminen, joka aina  ennen sai minut edes hetkeksi rentoutumaan. Ajatukseni sinusta ei kaikkoa edes alitajunnassani. Alitajuntani oli minua edellä. Taistelen kaikkea vastaan. En ota sinusta enään mitään selkoa. Olet yksi suuri värien sekamelska.

Tavastia, kuinka olenkaan kaivannut tätä toista kotiamme. Tunnen oloni aina yhtä kotoisaksi, mutta  aina niin hermostuneeksi. Olet suoraansanottuna törkeä. Mietitkö tosissasi, puhutko vain mitä sylki suuhun tuo, kokeiletko tai peräti kadehditko?

Nautin taas olostani kun saan pitkästä aikaa kääriytyä rikkinäiseen makuupussiini ja kuunnella jokaisen ohikulkian tarinat musiikkimausta aiviokriiseihin. Paljon uusia kasvoja. Vanhat ajat tulevat väkisinkin mieleen. Ajat joina ihmiset todella jaksoivat raahata perseensä keikkapaikalle jo monia tunteja ennen tapahtumaa. Emme olleet ainoat.Tää bändi on tulessa. Kuumempi kuin koskaan ennen. Olen rakastunut. Uskallanko keväällä ottaa askeleen kohti uutta ja tuntematonta? Eristäytyä jostain mihin olen todella kasvanut kiinni. Haluan luottaa ja uskoa pelkkää hyvää. En aio tulla pettyneeksi.

Pitäisikö ottaa kiinni hetkestä vai pysähtyä miettimään tulevaisuutta? Ei tulevaisuutta tule miettimällä. Nyt pistetään haisemaan ja kunnolla! Tupakansavun täytteinen hotellihuone
tiivistyy nauruun, nolojen tarinoiden muistelemiseen, vanhojen ennätysten rikkomiseen ja järkytykseen. Viini alkaa todella virrata verisuonissani.

Leikitte jatkuvasti tulella. Tiedätte, että saatte leikkiä sillä kuinka paljon huvittaa. Vain enään moraalinne estävät teitä sytyttämättä tätä kaikkea. Tuleeko kuitenkin vielä raja vastaan?

Mä en käytä käsiä, mä puren hampailla.

Laahaan paikoillani, päivät vain toistavat itseään. Olen loinen. Tunnen itseni räsynukeksi, jota riepotellaan koulusta kotiin, kotoota kouluun. En tahdo tämänlaista elämää, tämä ei ole elämääni. Olen pahasti kangistumassa taas vanhoihin tapoihini.

Ahdas linja-auto. Kylkeni painautuu vieressä istuvaa kohden. Olen jumissa, en voi lähteä pois. Napeista soi Musta Paraati. Lisään volymia. Miksi ihmiset katsovat? 

Olen yksi teistä kaikista. En tahdo. En kuulu joukkoon. Tunnen vetoa isompaan maailmaan, siihen tuntemattomaan. Suurin kuvioihin. 

Me pystytään siihen. Tehdään se. Luodaan meille uusi elämä, ei kukaan ansaitse tälläistä. Emme voi enään jatkaa. Tämä kaikki on jo liian sairasta. Jotain pahempaa tulee vielä tapahtumaan. Ymmärrätkö? Muita mahdollisuuksia ei enään ole.

Ja yksi syy taas lisää vihata Green Day:tä.. Jumalauta eikö ne ikinä usko?

Olemme jo kuin elokuva.

Yritä päästää irti. Kyllä mä pärjään. Muistan kaiken mitä olet minulle opettanut. Anna mun elää elämääni. Mä en tahdo istua paikallani hetkeäkään. Haluan nähdä ja rakentaa oman ihmemaani. Haluan muistot, muistot, jotka tekevät meistä sen, mitä olemme.

Tuntuu taas siltä, että mä taidan rakastaa maailmaa ja maailma mua. On hassua miten pieniä tekoja ne on teille, mutta meille.. sitä iloa ja onnellisuutta ei voi edes enään selittää...

En ikinä päästä irti unelmistani. Olen varma. Olen aina ollut siitä varma. Me teemme sen vielä joskus. Pääsemme yli mantereiden, merien ja peltojen. Teemme historiaa, olemme tulevaisuus, maailman pelastus.

Pieni huone, varustettuna sängyllä. Voi tuoda jokaiselle epäileviä ajatuksia. Ei suinkaan. Ihailtava mies istuu rennosti penkillä ja kertoo tarinoita. En tiedä olenko koskaan tavannut muusikkoa, joka olisi niin jalatmaassa-tyyppi ja rehellinen. Jokaisen muusikon pitäisi ottaa tästä miehestä mallia. Hän on nimeltään Rane Raitsikka.

Pieni omaskustateemme. Rakastan sitä. Emme tee mielyttääksemme, rikastuaksemme, vaan nauttiaksemme. Olen saanut siitä enemmän irti, kun olisin ikinä osannut edes kuvitella.  Kusetit meitä. Naurettavemmin, kun olisin ikinä osannu edes aavistaa. No ehkä siitäkin opimme jotain uutta.

Olen kylmä, kun olen lämmin.

Syksy on tullut kaupunkiin. Olemme vetäytyneet koteihimme, nuolemaan tietokoneenruutujamme ja kääriytymään peiton alle. Nuoriso on vielä kerääntynyt harvaisille puistonpenkeille juomaan povariviiniään ja keski-ikäiset roikkuvat päivästä toiseen baaritiskillä odottaen oluttuoppiaan.

Tämä ei ole kotini. Tämä ei ole paikka jonne kaipaan, nukkuessani ystävieni sohvalla. Tai paikka, jossa mieleni lepää ja voin rauhoittua. Haluaisin vain paeta pois, unohtaa ja tehdä unelmistani totta.

Emme tule ikinä saamaan takaisin mennyttä. Emme vaikka yrittäisimme, vaikka haluisimme. Olemme jämähtäneet omiin maailmoihimme. Mikään ei tule enään olemaan ennallaan. Olemme saaneet toisistamme tarpeeksi, vaikka salaa kaipaankin ja muistelen. Voimme saada kuitenkin aikaan vielä jotain parempaa. Jatkaa keskeneräistä matkaa. Haluatko lähteä kuskiksi? Olen valmis lukemaan karttaasi.

Miten sinua voi sanoa edelläkävijänä, kun joku teki samat asiat kymmeniä vuosia sitten?

Tässä olisi Tiinan haaste minulle jonka olen ottanut vastaan!

This little award is all about discovering new blogs and helping those with less than 200 followers to get recognised." 

1. Each person tagged must post 11 things about themselves.

2. They must also answer the 11 questions the "tagger" has sent for them.

3. They must also create 11 more questions to ask bloggers they have decided to tag.

4.They must then choose 11 bloggers with less than 200 followers and tag them in their post.

5. These lucky bloggers must be told.

6. There's no tag backs. 

1. Ihan ensimmäiseksi, olen tosi huono kertomaan itestäni asioita, joten älkää nyt ihmetelkö jos tulee hieman sekavaa tekstiä.
2. Musiikki on mun koko elämä, mun kaikki rahat ja koko vapaa-aika menee siihen. 

3. Ja nyt mun on pakko myöntää liioittelevani äsken, sillä kyllähän kouluunkin menee oman aikansa. 

4. Koulusta puheenollen opiskelen kokiksi. Haluan myös tarjoilijaksi ja baarimikoksi. 

5. En oo ikinä ollu hyvä koulussa ja joudun aina opettajien silmätikuksi.

6. Käyn paljon keikoilla. No niin sanoo kyllä kaikki, mutta mä voin sanoo käyväni ihan helvetisti.

7. Pidämme parin ystäväni kanssa omaa punk/rock omakustanne lehteä Liimaa, joka ilmestyy kerran kuukaudesssa. Sehän on vuosisadan paras lehti, joten ostakaa ja sivistykää musiikin ihmeellisessä maailmassa!

8. Olen aamu-uninen.

9. Mulla on niin upea huumori, että kukaan ei tajua sitä.

10. Suurin esikuvani on varmaankin, tuo upea edelläkäviä, Nina Hagen. 

11.Suosikki yhtyeitä ovat varmaankin The Clash, Hanoi Rocks, sekä tietenkin Backyard Babies!

1.Oletko tottunut saamaan, mitä haluat? Teetkö paljon sen eteen, että saisit sen?

Nyt kun alan oikein asiaa miettimään, kyllä. Olen suuruudenhullu, sekä kaikennäköinen uusi materiaali saa minut hetkellisesti onnelliseksi. Haluamani ei kuitenkaan tule itsestään, eikä minua ole kasvatettu kultalusikka suussa. Tietyissä asioissa annan helposti periksi, mutta on myös niitä asioita joiden takia teen mitä tahansa. Siitä tulee aina voittaja fiilis, kun on nähnyt jonkin eteen todella paljon ja lopulta saa haluamansa.

2.Haluaisitko tulevaisuudessa lapsia?

Kyllä, jos minusta joskus kasvaa aikuinen.

3.Jos saisit valita, minkä taikavoiman haluaisit itsellesi? Miksi valitsisit juuri sen?
Tämä on vaikea. Ehkä transporttaus olisi kätevä?

4.Millainen on sun herätysääni?
Helvetin ärsyttävä, josta tulee sellainen fiilis että oot viidakossa. 

5.Mistä asiasta olet viimeksi ollut todella innoissasi?
Siitä, kun saimme yhen biisin kuullostamaan edes vähän oikealta kappaleelta, eikä pelkältä räminältä.

6.Jos pitäisi valita 1 ruoka, mitä sinun pitäisi syödä koko loppuelämäsi, mikä se olisi?
Katkarapunuudelit.

7.Mille asialle viimeksi nauroit?
En tiedä. Nauran aika paljon, enkä edes muista mille olen viimeksi nauranut. Luultavasti jollekin tosi tyhmälle, mitä kukaan muu ei ole pitänyt hauskana.

8.Mitkä on suurimmat pelkosi?
Tähän kysymykseen on aina yhtä vaikeaa vastata.

9.Tiedätkö jo, mitä teet ensi kesänä?
Kierrän Suomen festareita, ehkä mahdollisesti myös Euroopan. Saa nähdä mitä keikkakalenteri tuo tullessaan.

10.Mitä teit eilen?
Söin ja söin hieman lisää, katsoin elokuvia, katsoin telkkaria ja kävin kaupassa. Yksinkertaisesti sanottuna löhösin vain koko päivän Nancien ja Anniinan kämpillä.

11.Jos sinulla olisi 2 vuorokautta elinaikaa jäljellä, mitä asioita haluaisit tehdä?

Tekisin kaiken mitä olen aina halunnut tehdä. En kuitenkaan ala niitä tässä jakelemaan, mutta eiköhän ne, jotka minut hyvin tuntevan tietäisi mitä tekisin.

Olen jokeri omasta korttipakastani.

Tiedättekö sen tunteen, kun unessa juokset ja juokset, koko ajan vain eteenpäin, mutta päämäärä ei vain lähesty? Se tunne kuvastaa hyvin päivääni koulussa, ennen Ruotsiin lähtöä. Ajatukset harhailivat ja jopa reseptin lukeminen oli mahdotonta.

Olin niin jännitystä täynnä, että poltin putkeen kaksi askia tupakkaa, pompin paikasta toiseen ja lauloin joululauluja.

Vihdoinkin oli aika jättää kotimaamme taaksemme ja kääntää nokka kohti uusia seikkailuja. Samalla kuin alkoholi kiersi veressä ja keski-ikäiset lauloivat karaokea. Nauruntäytteinen laivamatkamme päättyi hienon hotellin aamupalaan.

Sateisessa Tukholmassa materialismi rakkautemme nousi huippuunsa. Kaikki tuntui kuitenkin niin oudolta. Mikään ei vastannut meidän normaalia keikka rutiiniamme. Meitä pelotti. Saatoimme ehkä juosta laivaterminaalin "putkea" pitkin kirkuen onnesta ja samalla saada henkilökunnan naamalle pienen virneen.

"HAANTTU ANNE" What the hell ?

Rakastin tässä illassa kaikkea. Keikkaa, naurua, huonoja vitsejä, kaatumisia rappusissa ja tietysti ympäröiviäni ihmisiä. Moni unelmani oli toteutunut, vain parissa tunnissa. Nämä kaksi tuntia olivat elämäni parhaat. Enkä voi vieläkään sisäistää miten paljon, niin pienessä ajassa voi tapahtua. Monta unelmaani on kuitenkin vielä toteuttamatta. Haluatko sinä toteuttaa ne minulle? Kaikki on kiinni sinusta.

Kuka täällä on todellinen ja kuka posee rahaa?

Kustaan pisuaariin, näytetään säälittäviltä, päästään vippinä sisään, kastutaan litimäriksi, katsotaan keikka liian korkean lavan reunasta, mennään iPhone 5:sen julkaisubileisiin, käydään juomassa ilmaiset kaakaot hienossa ravintolassa ja mikä parasta, yksi suosikki bändeistäsi soittaa espanlavalla, joka on rakennettu jättimäiseksi puhelimeksi. Tästä kaikesta luettelemastani voitte varmaankin vain pääteillä, että tuo oli elämäni oudoin päivä, mutta paras pitkään aikaan.

En tiedä, mitä ajatella. Päässäni liikkuu vain yksi asia. Troopers, sana joka saa aina moneksi päiväksi hymyn kasvoilleni. En edes pysty ajattelemaan negatiivisia asioita, en halua.
Ostatko meille kamerat? Tekisimme rahaa sinulle, sitähän sinä vain haluat.

Naurat, näytät persettäsi, sekä osoitat meitä. Vittuilitko? Haluaisitko opettaa meitä puhumaan kieltäsi?

Bussissa sai kuunnella mummoilta että haiset märältä koiralta. Joo seisokaa ite vesisateessa, katotaan sitten ketä haisee. Turkuun tullessa sai jälleen odottaa kaatosateessa, tällä kertaa taxia. Tietenkin pelkässä topissa ja sukkahousuissa.

Kaikesta huolimatta tämä ilta oli mahtava, vaikka se oli edelleenkin elämäni oudoin. KIITOS

Nimen he muuttavat, mutta kasvot pysyvät samana.

Rakennamme pilvilinnnoja, jotka kasvavat kasvamistaansa. Olet monta kertaa jo mutranut ne, mutta uudelleen rakentaminen ei ole vaikeaa.

Hotellin aula täynä jännitystä, huonoa huumoria, sekä hermostuneita vilkaisuja ympäriinsä. Tätä tunnetta minulla oli ollut ikävä. Sinulla oli parta ja viikset, olit kauniimpi kun koskaan ennen.

Sait meidät moneen otteeseen nauramaan, mutta tällä kertaa me saimme sinut hämmästymään. Kävelimme kanssasi. Keskityimme vain olennaiseen. Eihän siinä pitäisi olla mitään väärää?

Odotimme viimeiseen junaan asti, aivan kuten käskit, mutta miksi mitään ei tapahtunut? Mikä meni vikaan?

Jokainen aamu, jokainen ilta, etsin sua maailman kioskeilta.

On ihmisiä jotka oppivat virheistään ja osaavat korjata asiat, mutta sitten olet sinä. 
Minäkö en ymmärrä? Katso peiliin ja näe ruma naamasi, sekä pyöreät muotosi, kuvotat minua. Haluaisin nauraa kustannuksellesi. Jokainen ihminen vihaa sinua, kukaan ei uskalla nauraa. Uhkaat heitä, syötät heille paskaa, pidät heitä vankinasi. Kukaan ei voi paeta sinua. Se on mahdotonta.
Suoraan sanottuna olet piru, olet pilannut monen ihmisen elämän,  sinulla ei ole elämää, ei työtä, ei koulutusta. Sinulla on vain ihminen joka elää pelossa.
Ehkä nyt on aika sille mitä olen jo kauan toivonut.

Muistot, rakastan niitä. Aikoja, jolloin suurin hupi oli vetää heliumia, sekä nauraa kalpeille krapulanaamoillemme.

En halua palata takaisin ajassa, en halua noudattaa tiettyä linjaa.

Koulua on käyty jo viikko ja voin sanoa, että tästä vuodesta tulee todella raskas. En kuitenkaan voi sanoa, että yhtä raskas, kuin kulunut kesä. Vaikka tietyllä tavalla kuitenkin odotinkin koulujen alkua ja ikävöin todenteolla kesää. Se oli juuri sitä mitä olen aina halunnut tehdä. Rakastan sitä elämäntapaa.

Keskittyminen yhteenkään asiaan on todella vaikeaa. Sillä ,viet minut jatkuvasti toiselle planeetalle, jossa elämme omaa onnellista elämäämme ja mikä parasta, yhdessä. 

Olet ollut kauan jo oikeassa, olet painajaisissani, olet unelmissani. Painajaiset, ne ovat hirveitä, vihaan niitä. Varsinkin silloin kun luulee sen olevan totta, vielä silloinkin kun olet herellä. Luulet menettäneesi kaiken, minkä takia elät, mutta yhtäkkiä tajuatkin kaiken olevan unta. Onneksi en usko enneuniin. 

Kuka titää, vaikka enneunet olisivatkin totta? Mutta ne tapahtuvat vain niin ettei kukaan tajua sitä. Mitä jos esimerkiksi dejavu on merkki enneunesta?

Paljon rakkautta, mutta vähän mielenrauhaa

Tieto lisää tuskaa, eikö niin? Olen hämmästynyt, järkyttynyt, sekä myös helpottunut viimepäivien uutisista. Olen kuitenkin saanut liikaa tietoa. On vaikeaa yrittää vastustaa kiusausta piipahtaa Tukholman kadulla, siis vain tietenkin tarkistamassa, ettei suomalaissyntyinen mies valehdellut meille. Tunnen myös oloni hyvin petetyksi, olen petetty, meitä kaikkia on petetty, ette ole sitä mitä ehkä haluaisitte olla ja tiedätte sen myös varsin hyvin.

Takana on siis matka Ruotsin Skogsröjet festareille ja sieltä hengissä säilyminen.
Kaikki ennakkoluuloni tätä kyseistä maata kohtaan katosivat matkan varrella. Ihmiset olivat paljon solidaarisempia, ystävällisempiä ja he tulivat puhumaan ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia.

Festivaalit olivat hyvin järjestetyt ja kaikki toimi, toisin kuin suomen festareilla. Tunsin suurta rakkautta sitä maata kohtaan. Festareilla huomasi suuren kulttuurieron. En nähnyt siinä mitään negatiivista.

Oli aika, aika hämmentää, mutta mitä sitten kun suunnitelmat ja oletukset eivät menekkään, niin kuin oli ajatellut. En enään ajattele tähdenlentojen olevan minkäänlaista kusetusta, kyllähän toiveeni toteutui. Toinen asia on se oliko se postiivinen vai negatiivinen yllätys. No ei helvetissä ainakaan tuo ensimmäinen vaihtoeto.

Olin taas ajatellut kaikesta aivan liikoja, niin ei saisi ikinä tehdä, siitä tulee aina paskat fiilikset jälkikäteen. Näin olin kuitenkin tehnyt ja yli puolet keikasta oli yhtä helvettiä ja pettymyksiä toisensa perään.

En voi millääntavalla kuitenkaan sanoa reissun epäonnistuneen. En kylläkään tiedä jäikö siitä huonot vai hyvät fiilikset. Noh syyskuuta odotellessa. 

Myöskään rakas Mondeomme ei selvinnyt reissusta ehjin nahoin......