Varaslähtö helvettiin.

Näin mielenkiintoista mun työ on.

Puntaroin elämäni tärkeitä asioita puntarilla. Puntarilla, joka on alkanut jo ruostumaan. Se heittää tuloksia sattumanvaraisesti. Jokaisella kerralla se näyttää uusia tuloksia. Kukaan ei halliste sitä, eikä se hallitse itseään. Se tarttuu tuloksiin harkitsematta ja hätiköidysti. Se ei katso asioita järkevästä näkökulmasta.

Lataan aseeni valmiiksi. Olenko valmis ampumaan itseäni päähän ja kitumaan siitä monia vuosia? Kyllä, kyllä olen. Mietin päiviä, monia öitä. Mitä teen? Minun on pakko. Tällä hetkellä ei vain tunnu olevan mitään muuta ratkaisua. Tällä hetkellä se tuntuu juuri elämäni parhaimmalta ratkaisulta, vaikka tiedänkin sen kaduttavan minua vielä myöhemmin. Olen päätökseni tehnyt ja siinä pysyn.

Alan taas miettiä onko tämä kaikki vain menossa kovaa vauhtia alamäkeen vai onko tästä oikeasti kehittymässä jotain? Tottakai olen varmaan enemmän innoissani, kuin koskaan, mutta entä jos tämä kaikki onkin vain yksi suuri vitsaus? Entä jos joku vitsaileekin elämälläni, kuin pelle näyttämöllä? En tiedä mitä ajatella. Aivan sama. Nyt on aika elää.