Tylsyys minut hulluksi saa.

Tuntuu, että mitään ei tapahdu. Tuntuu, kuin jumittaisin samassa hetkessä ikuisesti. Sekunnit tuntuvat minuuteilta, minuutit tunneilta, tunnit päiviltä ja niin pois päin. Tahdon päivämääriä. Jopa melkein vaadin niitä. Minua hermostuttaa. Mitä jos en saakkaan kaikkia tarvitsemiani rahoja kasaan?
Tämä on joka kevään ja talven suurin stressin aiheuttajani, raha. Jokainen vuosi olen kuitenkin saanut ne kasaan keinolla millä hyvänsä. Olen aina ollut siitä varma, että kyllä ne rahat saan aina jostakin revittyä. Nyt tilanne on toinen. Yritän epätoivoisesti kalastella itselleni töitä. Olisin valmis tekemään mitä tahansa. Kunhan minun ei tarvitse vain jäädä kesäksi kotiin. Kunhan saan taas vain tehdä sitä, mitä kaikkina muinakin kesinä.

Puoli vuotta. puoli vitun vuotta. En olisi uskonut tätä. Minulla on ikävä. Kumpa voisin vain kelata ajassa taakseppäin ja tehdä jotain toisin. Pelkään sekoittaneeni pakan liian huolillesesti. Olen hermostunut, innoissani, sekä erittäin peloissani. En tiedä mitä ajatella. Yritän uskotella itselleni, että kaikki tulee vielä järjestymään.