Jokin repii sieluni kappaleiksi taas.

Kaikki tuntui taas niin täydelliseltä. Ystävät ympärillä ja vielä jotain parempaa istumassa vieressäni. Kännykästä soi pää kii ja ihmiset nauttivat halvinta mahdollista keskiolutta. En halua murehtia mistään.
Tahdon vaan elää. Linja-auto kurvaa Lahden bussilaiturille.

Ampiais pesiä ja homeisia tiskejä keittiössä. En enään ylläty mistään tavarasta tai esineestä, jonka löydän siitä salaisuuksien kammiosta. Tequila virtaa, hyvä musiikki soi, meksikolainen illallinen valmistuu keittiössä ja korviini suuntautuu väkisinkin tyhmiä vitsejä ja kommentteja. En muita koska viimeksi oilisin nauranut niin paljon. Sitä rakastin.

Tunsin taas hetken itseni onnelliseksi, kunnes avaan tämän helvetin luoman mökin oven.

Tuntuu kuin kaikki ympärilläni vain olisi tippunut luotani kauas pois. Niin kauas ettei heitä enään voi puhelimella tavoittaa. Ne kaikki pienet ja hieman suuremmat uudet ilonaiheet. Ne pienet ilonaiheet, joiden taakia luulin jaksavani taas astua tähän majaan. Väärässä olin, nyt nekin ovat poissa.

Nancie saa orgasmin jälkiruuasta.

Tuntuu että tein elämäni suurimman virheen. Se vain satuttaa. Rakkaus, se satuttaaa enemmän kuin mikään. Olen liian kiintynyt. En halua, mutta haluan. Niin hankalaa. Päässäni jyllää niin monia kysymyksiä. Kysymyksiin on annettu vastauksia. Uskallanko mä uskoa? Haluan, mutta pelkään liikaaa. Mikä saisi minut luottamaan ihmiskuntaan, kun jokainen kerta saan pettyä aina vain uudestaan ja uudestaan. Suhun haluan luottaa, annan minun luottaa suhun. Tehdään maailmasta yhdessä kauniimpi.